Näin loma onnistuu autoillen

Näin loma onnistuu autoillen

Aiotko suunnata autolomalle? Autolla lomalle lähteminen on ehkä se kaikkein joustavin tapa matkustaa – tavarat ja matkustajat vain autoon ja menoksi! Ei sen kummempaa stressiä, odottelua lentokentillä tai istumista junassa tai bussissa. Asiat sujuvat omalla tempollaan ja omassa aikataulussaan, ja mikä parasta: pysähtyä voi melkeinpä milloin ja missä tahansa.

Tietyt valmistelut ovat kuitenkin tärkeitä ennen kuin käynnistää auton ja lähtee matkaan. Jotkut niistä tekevät matkanteosta myös paljon miellyttävämpää.

Turvallisesti liikenteeseen - Auton tarkastaminen

Ennen lähtöä kannattaa miettiä, onko auto valmis lomamatkaan. Käymällä läpi tietyt tärkeät seikat voi säästyä monelta turhautumiselta ajomatkan aikana. Mikäli auton viimeisimmästä huollosta on jo aikaa, on sille oiva hetki juuri nyt. Lopuksi voi pestä auton hyvin vielä sekä sisältä että ulkoa, onhan puhtaus puoliruokaa.

Tarkasta ainakin nämä:

  • Suuntavilkut
  • Polttimot, sekä ulkopuolella että matkustamossa
  • Äänitorven toiminta
  • Lasinpesu- ja jäähdytysnesteiden riittävyys säiliöissä
  • Moottoriöljyn oikea taso
  • Oikeat rengaspaineet
  • Akun varaustila
  • Pyyhkijänsulkien kunto

Mukavuus autossa

Varsinkin kauas kotoa matkustettaessa ajo- ja matkustusmukavuus ovat tärkeässä roolissa: kuljettajan on jaksettava ajaa, ja on hyvä, jos myös matkustajat tuntevat olonsa mukavaksi. Esimerkiksi autonistuimelle laitettava pehmuste voi parantaa istumismukavuuttasi. Entä miltä kuulostaisi magneetti- ja hierontaistuin? Sen sisällä olevat magneetit ja hierontakuulat hierovat selkää ja parantavat verenkiertoa ajon aikana. Matkustajat voivat kallistaa päänsä monikäyttöiselle matkatyynylle, mutta sitä voit käyttää myös esimerkiksi istuintyynynä tai tukemassa ristiselkää.

Vaikka monissa autoissa on nykyään ilmastointi, voi autossa matkustettaessa tulla silti kuuma etenkin kesällä. Tällöin kylmä juoma pelastaa! Hanki autoon kunnon kylmälaukku tai minijääkaappi, jossa kylmä juotava on aina saatavilla ja joka pitää myös matkaeväät viileänä. Silloin ei välttämättä tarvitse pysähtyä pitämään kovin pitkää taukoa, saati maksaa syötävästä huoltoasemilla.

Mikäli autossasi ei ole juomatelinettä, sellaisen voi hankkia ja asentaa jälkikäteen. Pieni roskakori voi olla myös järkevä hankinta, jotta autossa ei olisi roskia ympäriinsä. Monille on tärkeää saada kahvia myös ajomatkan aikana, ja kätevässä termosmukissa kahvi pysyy varmasti lämpimänä. On vielä parempi, jos mukin saa liitettyä savukkeensytytinliitäntään.

Tutustu tuotteisiimme, jotka tuovat mukavuutta automatkustamiseen

Lapset matkassa

Lähteekö autolomalle mukaan lapsia? Lienee sanomattakin selvää, että kun lapsilla on kaikki hyvin, on koko seurueella kaikki hyvin. Pitkät ajomatkat voivat olla vähän tylsiä erityisesti lapsille, joiden kärsivällisyys on usein aika rajallinen. Kaikenlainen puuhastelu on hyvä keino pitää lapsimatkustajat hyvällä tuulella! Huolehdi siis siitä, että seurueen pienimmät viihtyvät autossa.

Aluksi kannattaa tarkistaa, että lapset matkustavat autossa mukavasti ja ennen kaikkea turvallisesti. Turvaistuimen tulisi olla mitoitettu lapsen painon mukaan. Mikäli istuin on jäänyt pieneksi, on uuden hankkiminen ehdottoman tärkeää. Niskatyyny tai auton sivuikkunaan kiinnitettävä tyyny tuovat lisämukavuutta, kun matkanteko alkaa väsyttää.

Mukaan kannattaa ottaa myös askartelutarvikkeita, kyniä ja paperia, kirjoja, musiikkia ja ehkä myös taulutietokone elokuvien katsomiseen. Nämä kulkevat mukana esimerkiksi etupenkkien selkänojaan kiinnitettävässä kätevässä säilytystaskussa. Tutustu myös alastaitettavalla pöydällä varustettuun selkänojataskuun – se vasta kätevä onkin!

Kuormaa auto fiksusti ja turvallisesti

Lomalla tarvittavien tavaroiden lastaaminen autoon on usein helpommin sanottu kuin tehty, sillä kasseista muodostuu tavaratilaan nopeasti iso keko. Muista erityisesti se, että auton kuormaustapa vaikuttaa paljon sekä tavaroiden mahtumiseen autoon että menopelin ajoturvallisuuteen. Huolehdi erityisesti siitä, että ajon aikana auton matkustamossa on mahdollisimman vähän irrallisia esineitä.

63459

Muutamia vinkkejä auton kuormaamiseen:

  • Sijoita raskaimmat tavarat alimmaksi ja keskelle tavaratilaa.
  • Älä koskaan sijoita irtotavaroita hattuhyllylle, sillä ne voivat olla vaarallisia lentäessään matkustajien niskaan äkkijarrutustilanteessa.
  • Käytä farmariautossa tavararitilää matkustamon ja tavaratilan välissä.
  • Pienet tavarat pysyvät järjestyksessä ja paikoillaan tavaratilalaukussa tai tavaratilaverkon alla.
  • Harkitse myös suksiboksin hankkimista auton katolle – sinne voi pakata hyvin myös muuta kuin vain suksia.

Tutustu fiksuihin tavaratilaratkaisuihimme

Näiden valmisteluiden jälkeen olet valmis lähtemään onnistuneelle autolomalle. Anna vapauden johtaa reittivalintaasi, pysähdelkää pieniin suosikkikohteisiin ja vain nauttikaa matkasta lopulliseen määränpäähän.

Muista kuitenkin, että vaikka joustavuus on iso osa autoloman viehätystä, matkasuunnitelmaakin tarvitaan, ettette jää ilman hotellihuonetta tai muuta majoituspaikkaa, kun niille on tarvetta.

Turvallista matkaa!

Related articles