Toukokuu

Toukokuu

Nyt kevät on saapunut ihan oikeasti ja voit aloittaa vihdoinkin työskentelyn koko puutarhassa! Jos et ehtinyt tekemään sitä vielä huhtikuussa, nyt on aika puhdistaa kukkapenkit, poistaa talvipeitteet ja haravoida nurmikko läpi. On yksinkertaisesti aika saada puutarha valmiiksi kaikkia kesäpäiviä ja ulkoillallisia varten.

Nurmikko

Monille on toukokuu on oikea aika leikata nurmikko ensimmäistä kertaa. Silloin kannattaa myös lannoittaa ja kastella. Ja kenties kylvää uutta ruohoa paikkoihin, joissa talvi on vaatinut veronsa.

Jos nurmikkosi on ottanut paljon osumaa talven aikana ja täynnä sammalta, voi olla hyvä idea käydä nurmikko läpi huolellisesti joko metalliharavalla tai sammaleenpoistajalla/nurmikon ilmaajalla. Tällä tavalla saat pois paljon sammalta, ilmastat nurmikon ja saat paremman lähtökohdan uuden nurmen istuttamiseen.

84725

Katso kaikki ruohonleikkurit

Istuttaminen

Nyt sää sallii vihdoin esimerkiksi daalioiden, perennojen ja kesäkukkien istuttamisen ruukkuihin tai parvekelaatikoihin. Muista silti lannoittaa ja lisätä kasviravinteita myös huonekasveillesi keväällä ja alkukesällä.

Jos kesäsipulisi ovat talvehtineet sisällä viileässä paikassa, ne kaipaavat jo kasvimaalle. Varmista kuitenkin ennen sipulien istuttamista, että pakkasyöt ovat ohi, muuten ne eivät välttämättä selviydy. 

84786

Kasvimaa

Voit myös lisätä istuttamista kasvimaalle vähitellen. Toukokuu on loistava kuukausi aloittaa mansikantaimien ja perunoiden istutukset. Myös vihanneksia, kuten porkkanoita, salaattia ja punajuuria, voi istuttaa toukokuun aikana. Istutuksia voi tarvittaessa suojata kirkkaalta auringonvalolta, tuulelta ja sateelta erilaisilla kuitukankailla ja harsoilla.

Kaikki tuotteet istuttamiseen

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Puutarha kesäkuussa

Puutarha kesäkuussa

Aurinkoa, rikkuaruohoja ja pensaiden leikkausta - Lue kesäkuun vinkit puutarhaan

Puutarha heinäkuussa

Puutarha heinäkuussa

Kesä, sadonkorjuu ja hedelmäpuiden leikkaaminen - Lue heinäkuun vinkit puutarhaan

Puutarha elokuussa

Puutarha elokuussa

Sadonkorjuu, syysleikkaus ja uuden istuttamista - Lue elokuun vinkit puutarhaan