7 klassista virhettä talon ulkomaalauksessa
Virhe 1: Huonokuntoinen ja likainen pinta
Maalattavalta pinnalta on poistettava irtoava maali kaapimen ja harjan avulla. Paljaat paikat on pohjustettava ennen pintakerroksen maalaamista.
– Mikäli irtoavaa maalia ei poisteta, vaarana on, että uusi maalikerroskin alkaa irtoilla nopeasti, selittää Bilteman maalausasiantuntija Frode Jørgensen.
Tämän jälkeen seinä on puhdistettava huolellisesti. Ensin seinä huuhdellaan vedellä. Sen jälkeen sille levitetään julkisivunpesuainetta painepesurilla ja pinta pestään puhtaaksi pesuharjan avulla. Lopuksi seinä huuhdellaan vedellä uudelleen.
– Julkisivunpesuaine vahvaa tavaraa, joten käytä käsineitä ja suojalaseja, ja suojaa myös ikkunat ja koristekasvit, Jørgensen neuvoo.
Virhe 2: Vääräntyyppinen maali
Talon seinän voi suojata moniksi vuosiksi joko petsin tai maalin avulla. Eri tuotteiden laatu ja kestävyys vaihtelevat kuitenkin paljon. Oikealla valinnalla seuraava suojauskerta tulee eteen vasta 15 vuoden kuluttua.
– Lisäksi on tärkeää, että maali täyttää toimivuutta, ympäristöä ja terveyshaittoja koskevat vaatimukset. Kallein ei aina ole paras vaihtoehto, ja olemassa on todella hyvä vesipohjaisia ratkaisuja, sanoo Jørgensen.
Virhe 3: Maalattava pinta on kostea
Anna julkisivun kuivua vähintään vuorokausi pesemisen jälkeen. Varjoon jäävät pinnat kuivuvat hitaammin kuin auringossa sijaitsevat. Jos kiirehdit liikaa, saatat sulkea kosteuden seinän sisälle. Tällöin materiaalit saattavat vaurioitua ja maali alkaa hilseillä.
– Kaikkein paras ratkaisu on tarkistaa seinä kosteusmittarilla. Puun kosteuspitoisuuden tulee olla alle 18 prosenttia ennen maalaamista, Jørgensen kertoo.
Maalausta ei myöskään voi tehdä sateisella säällä.
Virhe 4: Maalin roiskuminen
Peitä terassi suojamuovilla. Ikkunoiden ja muiden tärkeiden pintojen suojaukseen kannattaa käyttää maalarinteippiä. Jotta ikkunoiden viereiset pinnat saa maalattua tarkasti, käytössä pitää olla muutamia pienempiä siveltimiä.
– Mikäli maalia kuitenkin roiskuu väärään paikkaan, vesipohjaisen maalin voi huuhdella pois vedellä. Mutta se on tehtävä nopeasti, ettei maali ehdi kuivua, Jørgensen sanoo.
Virhe 5: Tikkailta putoaminen
Ihmisiä päätyy sairaalaan joka kesä tikkailta putoamisen vuoksi. Jos joudut työskentelemään korkeissa paikoissa, tikkaat on asetettava tukevalle alustalle, jossa ne eivät pääse liukumaan. Jos olet epävarma, tikkaiden alapäähän on syytä pyytää apumies tai -nainen, joka pitää niitä paikallaan, kunnes olet jälleen maan tasalla.
– Yksi vaihtoehto on kiinnittää sivellin tai tela teleskooppivarteen. Sen avulla ulottuu monen metrin korkeuteen, eikä tikkaita tarvita kovin paljon.
Virhe 6: Maalaaminen auringonpaisteessa
Suorassa auringonpaisteessa maali voi kuivua liian nopeasti, jolloin seinästä tulee läikikäs. Parhaiten maalaus onnistuu pilvisellä säällä, kun lämpötila on 7–8 astetta.
– Jos maalaus on kuitenkin tehtävä kuumassa auringonpaisteessa, pinta on varjostettava purjekankaalla, markiisilla tai muulla materiaalilla, Jørgensen toteaa.
Virhe 7: Liian runsas maalikerros
Moni levittäisi mielellään maalia runsaasti ’varmuuden vuoksi’. Se voi kuitenkin vaikuttaa päinvastaisella tavalla.
– On parempi maalata useita ohuita kerroksia. Maalaa ylhäältä alaspäin. Jos käytät telaa, pinta kannattaa käydä lopuksi läpi siveltimellä. Sen avulla vältetään valumat ja pinnasta tulee hieno ja luonnollisen näköinen, neuvoo Bilteman Frode Jørgensen.