Näin valitset pyöräilykypärän lapselle
Pikkulasten kypärän tunnistaa vihreästä soljesta
Lapsille pyöräily on osa leikkimistä, ei niinkään siirtymistä paikasta toiseen. Leikin keskellä lapsi ei välttämättä muista ottaa kypärää pois, kun hän hyppää pois pyörän selästä.
Siksi lapsen pitäisi 6–7-vuotiaaksi asti käyttää pikkulapsille suunniteltua pyöräilykypärää, jossa on vihreä solki. Kypärä suojaa samalla tavalla kuin tavallinen pyöräilykypärä, mutta sen vihreä turvasolki aukeaa automaattisesti, mikäli lapsi tarttuu kypärästään kiinni esimerkiksi kiipeilytelineeseen.
Käytä kypärää oikein!
Pyöräilykypärästä ei ole hyötyä, jos se ei istu kunnolla käyttäjänsä päähän. Kypärän pitäisi tuntua miellyttävältä päässä, ja sen tulisi suojata otsa kunnolla ja olla myös tarpeeksi napakka, jottei se putoa päästä esim. kaatumistilanteessa. Kypärä saisi liikkua korkeintaan pari senttiä eteen- ja taaksepäin käyttäjänsä päässä.
Huomioi myös, että kypärän leukahihnan tulisi olla tarpeeksi tiukalla, jottei kypärä keiku lapsen takaraivolla. Silloin se ei suojaa pään tärkeimpiä alueita, eli otsaa ja aivoja, joihin yleisimmät iskut kohdistuvat kaaduttaessa. On tärkeää, että autat lasta säätämään kypärän tarpeeksi tiukalle: leukahihnan ja leuan väliin pitäisi mahtua yksi sormi.
Kypärän käyttäjän kannattaa olla mukana kypärää hankittaessa, jolloin varmistut siitä, että kypärä sopii hyvin ja istuu oikein lapsen päähän. Varmista myös, että lapsen kypärässä on CE-merkintä. Kypärän, jossa on vihreä solki, tulisi olla EN 1080 -hyväksytty, ja muiden pyöräilykypärien yleensäkin EN 1078 -koodilla merkittyjä. Esimerkiksi Suomessa vihreäsolkista lasten kypärää suosittelevat muun muassa eri vakuutusyhtiöt sekä monet suuret pyöräilykypärien valmistajat ja jälleenmyyjät. Myös Biltema kuuluu vahvasti näihin suosittelijoihin.
Lisäsuojaa kaatumistilanteisiin
Valitse lapselle kaikkein mieluiten kypärä, joka suojaa lisäksi päätä ja aivoja kiertoliikkeeltä. Tällaisia ovat esimerkiksi MIPS- tai Wavecel-tekniikalla varustetut kypärät. Niiden sisällä on ylimääräinen suojakuori, joka pystyy vaimentamaan kaatumistilanteissa syntyvää kiertoliikettä ja suojaa siten päätä ja aivoja paremmin vinoilta iskuilta ja niiden aiheuttamilta pyörähdysliikkeiltä. Tutustu MIPS-kypäriimme täällä.