Biltema Foundation tukee syöpätutkimusta

Biltema Foundation tukee syöpätutkimusta

Biltema Foundation osallistuu syövänvastaiseen taisteluun tukemalla uuden syövänhoitoteknologian tutkimusta ja kehittämistä.

Biltema Foundation -säätiö jatkaa FLASH-sädehoidon kehittämisen tukemista. Hoitomenetelmä mahdollistaa syöpien hoidon ilman leikkausta.

FLASH-hoidossa kasvaimiin kohdistetaan korkeita säteilyannoksia niiden eliminoimiseksi. Hoito ei jätä jälkiä eikä kemoterapiaa tarvita, joten FLASH-hoito on potilaalle hellävaraisempi hoitomuoto.

Tutkimusta tehdään Lausannen yliopistollisessa sairaalassa yhdessä CERNin eli hoitomenetelmän kehittäneen ja Genevessä sijaitsevan maailman suurimman hiukkasfysiikan laboratorion kanssa. Biltema Foundation toimii FLASH-hoitotutkimuksen pääasiallisena rahoittajana Lausannessa ja on lahjoittanut sen alusta eli vuodesta 2016 lähtien kaikkiaan lähes 38 miljoonaa euroa (425 milj. SEK). Hanke toteutetaan operationaalisesti ja tieteellisesti yhteistyössä Sveitsissä toimivan ISREC Foundation -syöpätutkimussäätiön kanssa

"Olemme Biltema Foundationissa ylpeitä siitä, että voimme tukea FLASH-hoidon tutkimusta. Uskomme, että sillä merkittävä ja positiivinen vaikutus potilaisiin. Olemme päättäneet löytää ratkaisuja, jotka parantavat syöpään sairastuneiden elämää", sanoo Biltema Foundationin edustaja Adelina Voci.

Tällä hetkellä rakennetaan laitetta, joka mullistaa tavan tutkia ja hoitaa syöpää. Projekti alkoi syyskuussa 2021 ja jatkuu vuoteen 2025, ja siihen sisältyvät kliiniset testit ja potilaiden hoito, tekninen suunnittelu, infrastruktuurin rakentaminen, yhteistyö teollisuuskumppanin kanssa, prototyypin rakentaminen ja asennus sekä hyväksyttäminen Sveitsin terveysviranomaisilla.

Biltema Foundation on aiemmin tukenut ihosyövän uudenlaisen hoitoteknologian kehitystä ja odottaa nyt syövänvastaisen taistelun jatkumista ​​FLASH-hoidon tukemisen kautta.

Lue lisää FLASH-hoidosta:

https://www.lausanneuniversityhospital.com/tackling-cancer-treatment-resistance-with-flash


FLASH-projektin aikataulu:

  • Kliinisten testien aloitus ja ensimmäisten potilaiden hoitaminen: syyskuu 2021
  • Tekninen suunnittelu: tammikuu 2023
  • Infrastruktuurin rakentaminen: helmikuu 2023–helmikuu 2024
  • Suunnittelu teollisuuskumppanin kanssa: maaliskuu 2023
  • Prototyypin rakentaminen ja asennus: 2024–2025
  • Testaus ja hyväksyttäminen Sveitsin terveysviranomaisilla: 2025