Lumilinko
Miksi kannattaa hankkia lumilinko?
Lumen linkoaminen sen kolaamisen tai lapioimisen sijaan kannattaa monestakin eri syystä. Lumitöiden tekeminen kolalla tai lapiolla voi olla terveysriski, ja se on ehkä kaikkein painavin syy lumilingon hankinnalle. Lumitöiden tekeminen on erityisen raskasta silloin, kun lumi on päässyt olemaan maassa jo jonkin aikaa tai kun se on märkää. Moni yliarvioi kykynsä tehdä lumityöt käsin. Moni saa selkäongelmia nostaessaan painavaa lunta esimerkiksi lapiolla. Sydän on lumitöissä vielä suuremmassa vaarassa.
Erään tutkimuksen* mukaan sydänkohtausten ja sataneen lumen määrän välillä on selkeä yhteys, varsinkin miesten keskuudessa. Tämä ei kuitenkaan koske vain vanhempia ihmisiä, vaan sydän voi pettää myös nuoremmilla.
Piha tyhjäksi lumesta
Lumilingolla saat poistettua lumen nopeasti isolta alueelta, ja todennäköisesti saat pidettyä ajotiesi ja tonttisi huomattavasti siistimpänä kuin pelkällä lumikolalla ja lapiolla. Lumilinko on hyvä hankinta melkein kaikkialla Suomessa. Jos asut pohjoisessa, sisämaassa tai tunturissa, päätös hankkia lumilinko on vielä helpompi. Viimeisenä, muttei vähäisimpänä, lumilingot ovat pitkäikäisiä, ja linkoon sijoitetut sataset maksavat kyllä itsensä takaisin seuraavien vuosien aikana.
Eri lumilinkotyypit
Lumilinkojen valikoima markkinoilla on laaja. Miten voi sitten tietää, millainen linko kannattaa ostaa? Seuraavassa esitellään eri vaihtoehtoja, joihin lumilinkokaupoilla voi törmätä.
Lumilinkoja on kahta eri tyyppiä:
- Yksivaiheinen lumilinko
- Kaksivaiheinen lumilinko
Yksivaiheiset lingot ovat usein riittäviä pienille ja tasaisille pihoille. Jos tonttisi on hieman suurempi tai epätasainen tai siinä on kaltevuutta, on kaksivaiheinen linko silloin parempi valinta.
Yksivaiheinen lumilinko – helppoon lumenpoistoon
1-vaiheinen lumilinko kerää ja heittää lumen pois samanaikaisesti, eli sen toimintatapa on melko yksinkertainen.
Yksivaiheinen lumilinko ei ole itsevetävä, vaan se liikkuu lingon pyörimisen ja oman voimasi avulla. Saatavana on sekä sähkö- että bensiinikäyttöisiä yksivaiheisia lumilinkoja.
Jos sinulla on puhdistettavana suhteellisen pieni ja tasainen alue (enintään 100 m²), jossa esimerkiksi sora tai ruoho eivät tee pinnasta erityisen epätasaista, voi tämä linkotyyppi olla täysin riittävä. Yksivaiheinen lumilinko on edullinen ja helppo säilyttää; jotkut mallit voi jopa ripustaa varaston seinälle. Myös lumenheittopituus on lyhyempi, mikä on hyvä varsinkin silloin, jos naapurin piha on hyvin lähellä omaasi.
1-vaihelingon etuja:
- Edullisempi kuin 2-vaiheiset lumilingot
- Pieni koko – helppo säilyttää ja käyttää
- Sopii kaupunkiin tai pienille ja tasaisille tonteille
- Olemassa myös akkukäyttöinen lumilinko
Kaksivaiheinen lumilinko – vaativampaan lumenpoistoon
2-vaihelumilinko käsittelee lumen ensin ja heittää sen vasta sitten pois. Kaksivaiheiset lingot ovat tehokkaampia kuin yksivaiheiset. Ne hoitavat homman myös kaltevilla pinnoilla, epätasaisilla alustoilla ja syvässäkin lumessa. Saatavana on myös itsevetäviä malleja, jotka helpottavat lumenpoistoa entisestään.
Kaksivaiheisia lumilinkoja on saatavana myös varusteltuna: niissä voi olla esimerkiksi ajovalot, sormiohjaus, useita vaihteita, akku- tai sähkökäynnistys ja lämmitetyt kahvat.
2-vaihelumilingon etuja:
- Tehokkaampi moottori
- Suurten lumimäärien poistamiseen isoilta alueilta
- Saatavana myös itsevetävänä
- Sopii kaikenlaisille alustoille
Näin valitset parhaan lumilingon
Kun mietit lumilingon hankkimista, aloita kartoittamalla tarpeesi. Ensimmäiseksi on päätettävä, ostatko yksi- vai kaksivaiheisen lumilingon.
Karkeasti sanottuna jos asut kaupungissa Etelä-Suomessa ja sinulla on pieni ajotie autotallille, on sähkökäyttöinen 1-vaiheinen linko silloin luonnollisin valinta. Mikäli asut puolestasi Keski- tai Pohjois-Suomessa ja tontissa on kaltevuutta ja sora-alueita, tarvitset siinä tapauksessa bensiinikäyttöisen 2-vaihelingon. Lähtökohtana kuitenkin on, että jos asuinpaikkakunnallasi sataa yleensä paljon lunta, pihasi on viettävä tai sen pinta epätasainen, kannattaa hankkia kaksivaiheinen lumilinko.
Vertaile myös renkaallisia sekä telaketjullisia lumilinkoja. Pyörällinen linko sopii hyvin tasaiselle maalle, kun taas kaltevalla tontilla tarvitset lumilingon, jonka etenemiskyky on hyvä, ja silloin telaketjut ovat parempi valinta.
Akku- vai bensiinikäyttöinen linko?
Jos valitset yksivaiheisen lumilingon, on valittavanasi sekä akku- että bensiinikäyttöisiä versioita. Jos taas valitset kaksivaiheisen lumilingon, vaihtoehtona on vain bensiinikäyttöinen linko. Se on paras vaihtoehto, kun tarvitset paljon tehoa. Silloin voit myös valita renkailla kulkevan tai telaketjullisen lumilingon välillä. Jälkimmäinen vie hieman enemmän tilaa, mutta voit käsitellä sillä myös hankalammat pinnat.
Lisätoiminnot
Kun olet päättänyt, minkä tyyppisen lumilingon hankit, voit myös miettiä, haluatko siihen lisäominaisuuksia tai mukavuuksia, kuten seuraavia:
- Valonheitin
- Lämmitetyt kahvat
- Heittoputken sähköinen ohjaus
- Itsevetävä
- Vaihteet tai vaihteeton
- Naru-, akku- tai sähkökäynnistys
Kunnossapito, varaosat ja tarvikkeet
Lumilingosta on pidettävä hyvää huolta, jotta se kestää käytössä pitkään. Huolla linko säännöllisesti vaihtamalla öljy ennen talvikauden alkua. Lumilinko kannattaa säilyttää peitettynä silloin, kun sitä ei käytetä.
Voit myös viedä lumilingon korjaamoon huollettavaksi ja puhdistettavaksi sekä sen toimintojen tarkastusta varten.
Mahdolliset varaosat riippuvat siitä, toimiiko lumilinko akulla vai bensiinillä. Yleisiä varaosia ovat:
- Akku
- Sytytystulppa
- Ilmansuodatin
- Murtosokat
- Lumiruuvi
- Vetopyörä
- Puhallin
- Vaijeri
- Kaavin
* Edellä mainitun tutkimuksen lähde: Canadian Medical Association Journal -lehti
Miten lumilinko toimii?
Lumilinko kerää ja hienontaa lumen lumiruuvilla ja heittää sen sitten pois.
Kuka tarvitsee lumilingon?
Jos asut paikassa, jossa sataa yleensä paljon lunta, on lumilinko hyödyllinen hankinta. Se on myös hyvä paikoissa, joissa ei ole välttämättä niin paljon lunta: sen käyttäminen säästää sekä selkääsi että sydäntäsi, kun lumitöissä rehkiminen vähenee.
Mikä tai millainen lumilinko on paras?
Jos sinulla on iso, viettävä tai epätasainen piha, telaketjullinen lumilinko on paras vaihtoehto. Pienille ja tasaisille tonteille pyörillä varustettu lumilinko voi olla kelpo valinta.
Kuinka lumilinko kootaan?
Bilteman lumilingot on helppo koota itse. Jos kuitenkin tarvitset apua, tarjoamme lisämaksullista Biltema Service -palvelua, eli saat lingon koottuna ja valmiina käyttöön. Lisäpalvelu valitaan joko lumilingon ostamisen yhteydessä verkkosivustolla tai myymälämme kassalla. Voit lukea lisää Biltema Servicestä täältä.
Kuinka paljon lumilinko maksaa?
Bilteman lumilinkojen hinta vaihtelee muutamasta sadasta tuhansiin euroihin.